Multikopterit.net keskusteluforum

24-2-2016-ETN: Litiumioniakkujen lentokuljetukset päättyvät

Aloittaja Jufee, helmikuu 24, 2016, 03:50:40 IP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jufee

24-2-2016-ETN: Litiumioniakkujen lentokuljetukset päättyvät

LainaaKansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on odotetusti kieltänyt litiumioniakkujen lentorahdin matkustajakoneissa. Päätös tulee voimaan huhtikuun alussa.

ICAO:n päätös on odotettu. YK:n paneeli päätyi helmikuun alussa suosittamaan akkujen lentokuljetusten kieltämistä. Aiemmin YK oli ollut asiassa erimielinen.

Kyse on pitkään jatkuneesta kiistasta. Jo viime maaliskuussa suuria lentokonevalmistajia edustava järjestö ilmoitti, että litiumioniakkujen kuljetukset muodostavat riskin, jota ei ilmailussa voi hyväksyä. Valmistajien mukaan yksi syttyvä akku voi sytyttää koko rahdin tuleen, mikä tietenkin johtaisi suureen katastrofiin.

Vuonna 2014 maailmassa valmistettiin 5,4 miljardia litiumioniakkua. ICAO:n mukaan noin 30 prosenttia näistä kuljetettiin lentoteitse.

ICAO:n mukaan reilun kuukauden päästä voimaan tuleva akkujen rahtikielto voidaan tulevaisuudessa purkaa, mikäli akuille kehitetään uusi turvallinen kotelointi.

Jännityksellä jäämme odottamaan että miten tämä tulee vaikuttamaan lipojen hintoihin.

IleFPV

Sunday Pilot
http://d.pr/jtw7

Jufee

Hobbykingin eurovarastolta hankala laittaa laivarahtia, mutta rekkarahtia kylläkin.  ;D

IleFPV

Lainaus käyttäjältä: Jufee - helmikuu 24, 2016, 04:25:51 IP
Hobbykingin eurovarastolta hankala laittaa laivarahtia, mutta rekkarahtia kylläkin.  ;D

Mut Kiinasta ne tänne Euroopan varastoillekkin tulee..
Sunday Pilot
http://d.pr/jtw7

Jufee

Tuo uutinen muuten koskettaa vain matkustajakoneita, ei rahtikoneita. Eli, olisiko tuossa sittenkin vain uutisankkaa?  :-X

VilleN

Itsekin kerkesin vetää eilen kahvit nenään ennen kuin luin tarkemmin. Tuskin matkustajakoneissa liikkuu kovin paljon rahtia Aasia-Eurooppa välillä?

MikeK

Toisaalta jonkun rahtikoneen todettiin tippuneen just siitä syystä et rahdissa olleet lipo akut oli syttyneet palamaan.
"Eikö kukaan tosiaan lennä multia enää muuten ku rilleillä?"

VilleN

Silti kielto koskee uutisten mukaan vain matkustajakoneita :D Luulisi ettei tuo nyt kovin vaikeaa ole koteloida akkuja kuljetusta varten. Kuljetetaanhan rahtikoneissa muutakin vaarallista kuin lipoja.

Waxwing

#8
Lainaus käyttäjältä: VilleN - helmikuu 24, 2016, 08:23:12 IP
Silti kielto koskee uutisten mukaan vain matkustajakoneita :D Luulisi ettei tuo nyt kovin vaikeaa ole koteloida akkuja kuljetusta varten. Kuljetetaanhan rahtikoneissa muutakin vaarallista kuin lipoja.
Otsikkonahan mainitaan LiIon-akkujen kuljetusten lopettaminen lentokoneissa.
LiPo- ja LiIon-akut lienevät kaksi eri asiaa?
LiPo-akkujen kuljetuksissahan on ollut erikoismääräyksiä jo vuoden verran.

Koskeeko LiIon-akkujen kuljetus myös matkustajilla olevien kännyköiden akkuja?
Nehän ovat kaikki LiIon-akkuja.
Isossa Jumbossa saattaa lennolla hyvinkin olla jopa sadasta - pariin sataan kännykkää matkustamossa.
Niin, ja lisätään vielä läppärit ja tabletit joukkoon.
Taunu

"Sillä varmuudella, minkä täydellinen tietämättömyys asiasta antaa"

Jufee

No itse asiassa ne ovat kaksi samaa tuotetta, eri pakkaustyylillä.
Lithium polymeer-akku on itse asiassa lithium ion polymeer- akku vain uudelleen pakattuna joustavaan ja pehmeämpään muotoon.
Netistä löytyy lisää tietoa, jos haluat vängätä asiasta  ;)

taski

LainaaKoskeeko LiIon-akkujen kuljetus myös matkustajilla olevien kännyköiden akkuja? --- Isossa Jumbossa saattaa lennolla hyvinkin olla jopa sadasta - pariin sataan kännykkää matkustamossa.

Rahdistahan tuossa puhuttiin, en tiedä vaikuttaako tuo ruumaan laitettaviin matkatavaroihin. Nytkin sinne saa laittaa vain laitteessa sisällä olevia akkuja; vara-akut pitää olla käsimatkatavaroissa.

Waxwing

Lainaus käyttäjältä: Jufee - helmikuu 25, 2016, 04:26:29 AP
No itse asiassa ne ovat kaksi samaa tuotetta, eri pakkaustyylillä.
Lithium polymeer-akku on itse asiassa lithium ion polymeer- akku vain uudelleen pakattuna joustavaan ja pehmeämpään muotoon.
Netistä löytyy lisää tietoa, jos haluat vängätä asiasta  ;)
En toki rupea vänkäämään.
Ihmettelen vain, kun LiPoja kerrotaan poksahtelevan vähän väliä, LiIoneista ei juuri ole kuulunut.

Lainaus käyttäjältä: taski - helmikuu 25, 2016, 01:09:25 IP
Rahdistahan tuossa puhuttiin, en tiedä vaikuttaako tuo ruumaan laitettaviin matkatavaroihin. Nytkin sinne saa laittaa vain laitteessa sisällä olevia akkuja; vara-akut pitää olla käsimatkatavaroissa.
/Ja sitten vähän sarkasmia:
Hmm... tuon logiikan mukaan akun sijoittaminen laitteeseen tekee siitä siis irtoakkua turvallisemman?
Mutta, "susu" säännöthän ovat meitä (tai ainakin minua?) viisaampien laatimat, joten "Happy Landings" vaan kaikille.
Sarkasmi loppu./
Taunu

"Sillä varmuudella, minkä täydellinen tietämättömyys asiasta antaa"

taski

No irtoakun ja laitteen sisällä olevan turvallisuusriskit on vähän erilaisia. Täppäri tai navi integroidulla akulla vs. puolityhjä laukku, jossa pehmytkuoriset harrastelipot pyörivät pihtien, saksien yms sälän seassa...  ;D