Multikopterit.net keskusteluforum

Finnish Time Trial

Aloittaja MikeK, toukokuu 22, 2015, 11:22:33 IP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

MikeK

Sunnuntaiksi olisi taas suunnitteilla fpv kisaa ja muutama kirjoitteli ettei taaskaan pääse paikalle kisaamaan. Kun Affen linkkasi Fpvracing.tv:n linkin, siitähän se idea sitten lähti...

Eli tarkoitus olisi kisailla toisiamme vastaan ja kisaan osallistuminen ei ole mitenkään paikkaan sidottu. Kisaamiseen tarvitset vain kaksi estettä ja multin jossa on nauhoittava kamera. Ajan voi ottaa ulkopuolinen tai voihan kuvatusta videosta laskea ajan. Kaikki perustuu rehellisyyteen. Jos jää kiinni huijaamisesta, on seuraukset kauaskantoiset ;)

Kisassa on kaksi luokkaa, perus ja vapaa. Perus-luokassa on kalusto rajoitettu entry level tasolle, kun taas vapaa-luokassa kaikki on vapaata.

Kisan sponsorina toimii:



Palkinnoksi parhaimman ajan kellottaneelle on 20€ lahjakortti EuroRc:n nettikauppaan. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan yksi Halko 1300mah 4s akku.

Kisa-aikaa on 30.6. asti

OHJEET OSALLISTUMISEEN:

  • Merkkaa rata kahdella lipulla/tolpalla tms., joiden väli tasan 100m.
  • Lähtö ja laskeutuminen tapahtuu saman merkin takaa.
  • Rataa kierretään kahdeksikon muodossa ja kolme kierrosta.
  • Aika lähtee kun nousee ilmaan ja loppuu kun laskeutuu.
  • Laskeutumisen tulee olla hallittu - EI TORPPAAMALLA LASKEUTUMISTA! (torpiksi lasketaan jos multi jää maahan väärin päin tai kyljelleen)
  • Lento tulee suorittaa FPV:nä.
  • Lento on nauhoitettava multissa kyydissä olevalla kameralla.
  • Radan merkinnät tulee näkyä videolla ja merkinnät tulee kiertää selkeästi.
  • Video ladataan Youtubeen ja videon kuvauskenttään seuraavat tiedot: (kopioi alla oleva lista ja täytä kohdat)

    Nimi/Nimimerkki:
    Aika:
    Luokka:
    Runko:
    Akku:
    Potkurit:
    Moottorit:
    Esc:
    Fc:

  • Lähetä linkki videoon sähköpostiin: mikefpv@gmail.com ja kirjoita otsikkokenttään: Finnish Time Trial

LUOKAT:

1. Perus - Quadcopter, kaksilapaiset 5" potkurit (nousu vapaa) ja 3s akut
2. Vapaa  - Kaikki sallittu. Gepsit, 450-kokoiset, 6s akut ja jopa Phantomit ;) :D

Huom! Kisan ohjeisiin voi tulla tarkennuksia tai muutoksia tarvittaessa myös kesken kisan.
"Eikö kukaan tosiaan lennä multia enää muuten ku rilleillä?"

MikeK

#1
Eipä ollut suurta kiinnostusta skabaa kohtaan, kun ei tullut yhtään videota :D Jos olis yks tullut vaikka millä ajalla, olis ollu helppo voitto ;)
"Eikö kukaan tosiaan lennä multia enää muuten ku rilleillä?"

IleFPV

#2
Silloin kun tää pistettiin pystyyn olin ajatellut että varmasti osallistun, vaikkei aika kova olisikaan, mutta ei mulla ollu nauhoittavaa kameraa Minissä, mut sitten kun kamera tuli olin tän unohtanu, mutta älä täysin hylkää tätä, kiinnostusta olisi kyllä :)

Vaikka uusi takaraja, niin luulisi että tulee ainakin muutamia osallistujia?
Sunday Pilot
http://d.pr/jtw7

VilleN

Olisin osallistunut, mutta fpv-kamat ja minin runko ja fc vasta tilattu. Muut osat vasta suunnitteilla :D