Multikopterit.net keskusteluforum

Kokemuksia nettikaupoista

Aloittaja jinx, elokuu 08, 2014, 09:50:47 AP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Andrimus

Viimeksi oma tuli  viidessa viikossa ja swedujen kautta

EsaP

 Koodi on yleensä alkanut toimimaan muutaman päivän sisällä ja sen jälkeen on alkanut homma kestämään, mutta nyt ei edes koodilla saa mitään. Ymmärrettävästi siellä on puolen maailman joululahjat tilauksessa eli kai ne sieltä joskus tulee mullekin.

EsaP

 päätin tänään katsoa puhelimen netistä, että onko Banggoodin tilaukselle tapahtunut jotain päivitystä. Kirjauduin Facebookin kautta tilille ja ihmettelin, kun tilaushistoriassa ei ollut tilaamiani tuotteita. Kävin uusissa tilauksissa ja siellä oli vain kumitassut. Rullailin tilausta ja jossain kohdassa välähti sana Australia. Katsoin tarkemmin ja toissijainen toimitusosoite oli jonnekin ausseihin. Klikkasin osoitetta ja tajusin, että olin jonkun toisen tilillä! Siis mitä vitt..?
Siellä oli hepun nimi ja osoite ym. Testasin, että voiko toimitusosoitteen vaihtaa ja jos olisin klikannut submit -nappia niin toimitusosoitteen olisi voinut vaihtaa vaikka indokiinaan. Tietysti tuo ensisijaisesti toimittaa PayPal -osoitteen mukaan, mutta joka tapauksessa aika pelottavaa.
Laitoin BG:lle viestiä tapahtuneesta, koska en halua, että joku toinen näkee kirjautumisnimen lisäksi kaikki henkilötiedot minusta.  Vielä ei ole tullut mitään vastausta tapahtuneeseen.

rotomoto

Suomen posti - tuo lukemattomien osoitteiden kaatopaikka. Tänään laatikkoni matkustaa ympäri helsinkiä. Voi jmlta...
Tapahtumat
Lähetys on lähetetty vastaanottajan uuteen osoitteeseen.
Rekisteröinti: 16.12.2014 klo 12:49:11
Paikka: HELSINKI 25/TÖÖLÖ 00250
Lähetyksen toimituksessa on havaittu poikkeama. Lähetys voi viivästyä.
Rekisteröinti: 16.12.2014 klo 12:49:09
Paikka: HELSINKI 25/TÖÖLÖ 00250
Lähetys on lajiteltu.
Rekisteröinti: 15.12.2014 klo 16:10:19
Paikka: ITELLAN LOGISTIIKKAKESKUS 01010
Tieto tulevasta lähetyksestä on saapunut Itellalle.
Rekisteröinti: 15.12.2014 klo 11:05:06
Paikka: HELSINKI 00700

EsaP

 Banggoodilta tuli taas tyypillinen vastaus tuohon toisen käyttäjätietojen näkemiseen. Eivät olleet ymmärtäneet mitä selitin. Ihmettelivät, että miksi joku toinen pystyisi kirjautumaan minun tilille facebookin kautta kun tämä "toinen" ei tiedä minun salasanaa. Siis tilanne oli se, että minä näin jonkun toisen käyttäjänimen, oikean nimen, toimitusosoitteen ja tilauksen.

Sitten Ebayn ihmeelliseen maailmaan. Tilasin vajaa kaksi viikkoa sitten Englannista tavaraa. Halusin tavaran kohtuu nopeasti, ennen joulua kotiin. Tänään meni sitten arvioitu saapumisaika umpeen ja tavaraa ei ole näkynyt. Katselin tilausta ja huomasin, että siinähän on seurantakoodi. "Klik" ja mitä vit...? Paketti on Flytcenterin terminaalissa kiinassa. Piti vielä oikein varmistaa tilaus, että Nottingamissa piti olla tavara ja small packetista on veloitettu ja Royal Mail on kuriiri. Taidan laittaa ensimmäisen negatiivisen palautteen omassa Ebayn historiassa. Jos olisin halunnut paketin Kiinasta, niin olisin sen itse tilannut ilman Ebayn välistä vetoa huomattavasti vielä halvemmalla ja ilman postikuluja.

jinx

RCTimerilla selvästi jotain mua vastaan. Paketti tilattu 11.12. ja tänään, joulun kunniaksi oli seurantaan tullut merkintä 'Received from customer'. No, jos oikein positiivisia ollaan, tämä on tulossa ihan yhtä nopeasti kuin se expressinäkin tilattu... >:(
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

IleFPV

ElectronicaRC

Tilattu FrSky Taranis Plus 23.12 ja tänään hain sen TNT:n toimipisteestä (olis ollu ihan ovelle kuljetus, mut ei sopinu omiin aikatauluihin).
Alumiinisalkku, jossa tavarat oli, oli pakattu niin hyvin että minkäänlaisia jälkiä ei näkynyt salkussa ja itse pahvipakettikin hyvässä kunnossa.

Kaikki toimi hyvin ja varmasti käytän jatkossakin tuota puljua. Suosittelen
Sunday Pilot
http://d.pr/jtw7

IleFPV

GiantSharkin sivuilla voi laittaa hinnat näkymään euroissakin, mutta veloittavat punnissa (£) tuotteen hinnan.
Huonoa tässä on se, että se summa minkä maksat ei ole se euroissa näkyvä, vaan tulee kalliimmaksi.
Sunday Pilot
http://d.pr/jtw7

Andrimus

Jollei heidän sivut päivitä kurssia , tulee eroavaisuuksia olemaan.
Itselleni sattui kylläkin kämmi aikoinaan paypalin takia. Olin unohtanut vaihtaa paypalin oman vaihtokurssin pankin päivittäiseen kurssiin. Sen takia maksoin ekoilla kerroilla aavistuksen enemmän.

terry

Belgialainen http://www.fpv-store.com

La 3.1 tilattu Taranis akkuineen ja d4r-vastari, hintaan 220€. Lähti samana päivänä tulemaan, ja tänään 7.1 postipate kiikutti ovelle. Kamat oli pakattu hyvin, ja kaikki oli priimakunnossa. Karkkiakin oli tunkenut pakettiin kylkiäisiksi.
Suosittelen!

Nemo

Tilasin banggoodilta kokeeksi muutamia 5x3:siä hiilarirupelleja, ja ne käteen saatuani oli hämmästys suuri kun niissä oli Rc-Timerin logo. Innostuin jo että "ihan jees kun mullahan on noita timerin potkureita jo ennestään", mutta rupesin vertailemaan näitä tarkemmin niin eivät nämä banggoodin potkurit ole ainakaan samasta tuotantoerästä tiimarin potkureiden kanssa, sen verran on profiilissa eroa. Laatu on logoa myöden ihan ok myös näissä banggoodin versiossa, mutta samoja ne eivät ole kun rctimerit.

Kinkit näköjään kusettaa ja kopioi härskisti jo toisiaankin. :)

jinx

Olipa sitten rctimerin paketissa esc hajalla valmiiksi. Ei kuulu edes piippauksia, saati sitten että pyörittäisi moottoria, menisi ohjelmointitilaan tai edes saisi kalibroitua.

Tästä tietysti puolitoista viikkoa sitten reklamaatio sähköpostilla, jossa ilmoitin että mulle käy hyvityksenä myös store credit. Muutama päivä sen jälkeen sain vastauksena kysymyksen oonko koittanu toisella moottorilla ja onko mulla manuaali. Onhan sitä koitettu ja manuaalikin löytyy. No onko siinä kolvaukset kunnossa? Ainakin silmämääräisesti katsottuna. Voitko koittaa kolvata johdot uudelleen? Siihen oli pakko vastata että sen jälkeen se on varmaan vielä enemmän rikki, ei ole aikomustakaan alkaa kolvailemaan uutta kympin noparia sen sijaan että tulis takuuna hyvitys.

Eipä ole viikkoon sen jälkeen kuulunu mitään. Hyvin tuntuu takuu siis toimivan... ::)
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Eipä halua rctiimari enää vastailla sähköposteihin asiasta. Tein paypaliin disputenkin, mutta kun oli yli 45 päivää, meni suoraan suljettu tilaan. No, ainakin rekisteröityi johonkin. Ja sen jälkeen vielä piti laittaa 'vähän' kiukkuisempaa mailiakin tiimarille.

Näiden kolmen tilauksen kokemuksella en voi kyllä mitenkään suositella tuota lafkaa. Ensimmäinen express tilaus kesti pari viikkoa kauemmin kuin samaan aikaan tehdyt normipostilla tulevat tilaukset ja nyt tämä loistava palvelu takuuasioissa. >:(
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

SiB77

Visan sivulta reklamaatiolappu ja kuitit liitteeksi. Nämä postiin ja parin viikon päästä on raha takaisin tilillä.

jinx

Lainaus käyttäjältä: SiB77 - tammikuu 27, 2015, 10:49:08 AP
Visan sivulta reklamaatiolappu ja kuitit liitteeksi. Nämä postiin ja parin viikon päästä on raha takaisin tilillä.
En tiedä jaksaako panostaa niin paljoa. Kyse kuitenki n. 9 euron osasta. Pyytävät kuitenki lähettämään viallisen tuotteen takaisin...

Saatan tyytyä manailemaan rctiimarin toimintaa vaan foorumeilla. ;)
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV