Oma Taranis episodi sai jatkoa. EuroRC hoiti takuuhommelit esimerkillisesti ja sain uuden raadion käsiini. Mutta siihen se ilo (lähes) loppuikin.
Tein ensin pihalla pienen testin irtovastarilla (X4R). Vein sen sellaista suoraa metsäpolkua n. 80m päähän kotipihasta. Jätin sinne kuusen oksalle vajaan 2m korkeuteen (pahviloodassa) ja kävelin polkua kotipihalle. Aika nopsaan alkoi signaali laskea ja katkesi kotipihalle päästyä kokonaan. Kävelin tuolloin selin vastariin nähden. Kun käännyin, niin signaali palasi, mutta oli huono ja katkeili. Tämä siis n. 80m päässä vastarista ja ihan normimoodissa ei range testissä.... Alla kuva suorasta jolla tuon testin tein. Puuta saattoi olla jo edessä jonkukin verran.
Tämän jälkeen tein sitten sellasen liikun että menin sisälle ja syötin Taranikseen suorilta OpenTX 2.1.7:n ja heti perään FRskyn uusimmat EU LBT firmikset tuohon X4R vastariin ja XJT moduuliin. Sitten sama testi uudelleen. Nyt kesti kävellä pihalle ja signaali ei katkennut. Oli jossain reilun 50dbi paikkeilla. Lähdin sitten kävelemään kotikatua alaspäin ja sen päässä käännyin vasemmalle ja kävelin vielä sitäkin katua jonkin kymmentä metriä. Linnun tietä etäisyyttä oli 160m. Signaali ei katkennut koko aikana, toki oli jo aika huono kun välissä alkoi olla taloa ja puuta aika runsaasti. Näytti kuitenkin tämän testin pohjalta jo paljon paremmalta
Päivittelin loputkin vastarit uudelle firmikselle ja asensin X4R:n takaisin multiin. Kävin lentokentällä lennättämässä lennokkia ja kahta eri raceri multia enkä saanut herjoja matalasta signaalista. Tosin pysyin alle 400m etäisyyksillä kun keli oli hieman heikko. Ja mm. lasit huurtui syystä tahi toisesta hyvin nopeaa liki umpeen.
Tänään tein tuon 400m tienpätkätestinkin uudelleen. Vein multin taas puuhun 2m korkeuteen samaan paikkaan kuin viimeksi (juttu kuvineen tässä ketjussa ed. sivulla). Nostin nyt radion auton kojelaudalle ja lähdin ajamaan tuon 400m tien päähän. Signaali ei katkennut nyt koko matkan aikana, kun viimeksi se katkesi n. 150m kohdalla. Tosin viimeksi oli eri auto ja radio taisi olla matkustajan penkillä, joten tämä testi ei ole oikein validi. No tien päässä nousin autosta ja antenni vaakassa seisten kohti multia oli signaali n. 50dbi luokkaa. Jos kääntyi selin multiin, niin signaali meni huonoksi ja katkesi. Tai jos radioa pyöritteli ympäriinsä, niin signaali taas heikkeni. Mutta kun seisois suht koht multia kohden, niin signaali pysyi ihan vakaasti siinä 50 lukemissa. Ei heitellyt tai käynyt nollassa kuten viimeksi. Takasin kun ajoin niin laitoin radion vänkärin jalkotilaan. Siellä signaali kyllä katkesi ja palasi vasta jossain alle 100m päässä multista.
Summa summarum.
a) En edelleenkään ehkä uskaltaisi tällä kilometrin päähän koittaa lentää, mutta toimii PALJON paremmin kuin aiemmassa testissä.
b) Firmiksellä näyttää olevan tässä Taraniksessa aika iso merkitys. Voi olla että non-EU firmis pelaisi vielä paremmin.
Tosin kun lueskelin lisää juttuja eurooppalaisilta palstoilta, niin tässä on jotain erikoista. Osalla pelaa ihan ok, osalla on ongelmia vain joidenkin vastareiden kanssa. Jotenkin tässä ei ole sellaista selkeää kaikkia koskevaa ongelmaa. Ilmeisesti jostain syystä osa laitekombinaatioista ei ole yhteensopivia... Jos joku jolla pelaa radio hienosti tekisi joskus testin että panee 400m esteettömän suoran päässä vastarin n. 2m korkeuteen ja sitten kattoo suoran päässä mikä on signaalin taso, niin se tietenkin jotain kertoisi. Itse saan tuon 400m suoran päässä tällä uusimmallakin firmiksellä signaalin katkeamaan aika helposti vain kääntymällä selin vastariin.
Sellanen ero tässä LBT firmiksessä on aiempaan, että jos radio on lähellä vastaanotinta, niin pätkii signaalia tosi helposti. Edellinen radio vanhemmalla firmiksellä teki tätä joskus, mutta erittäin harvoin. Tällä tapahtuu aika usein kun radio roikkuu kaulassa samalla kun kädessä pitää multia (molemmissä sähöt). Mikään ongelmahan tämä nyt ei ole, mutta huomasinpa vain.
Pitää jollain koneen räpsyllä joskus vielä testiä kuinka kauas pääsen ennen kuin signaali kuolee. Nyt tämä on kuitenkin siinä iskussa että multeja voinee lennätellä aivan huoleti ainakin tässä alle 500m etäisyyksillä.