Multikopterit.net keskusteluforum

Quanum Nova ihmettelyä

Aloittaja jalatmaassa, joulukuu 20, 2015, 01:33:18 IP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jalatmaassa

Ostin Quanum Novan ja muutaman kerran olen päässyt sitä kokeilemaan. Ensimmäisillä kerroilla laitoin gimbaalin ja kameran kiinni eikä meno tuntunut kovin vakaalta. Jatkossa kokeilin ilman gimbaalia, mutta edelleen meno oli vähän niin kuin sinnepäin. Viimeisin lento tuntui olevan jo hyvä paitsi, että tuuli niin kovaa ettei pysty sanomaan menikö kopu sinne minne oli tarkoitus.

Yksi kysymys kuitenkin olisi. Kun kopun nostaa ilmaan toimii pyörittely vasemmalla tikulla hetken aikaa, mutta muutaman sekunnin jälkeen vasen tikku vastaa enää alas-ylös suunnassa, mutta vasen-oikea liikuttelu ei vaikuta mitenkään kopuun. Mistähän vikaa pitäisi alkaa etsimään, onko asetuksissa joku ruksi väärässä ruudussa vai mikä.


Aloittelija kun olen niin perusjututkin on vähän hakusessa. Mission Plannerilla olen yrittänyt kopua säädellä ja stabilaze-moodilla lennellyt eli alt-hold ja loiterit on vielä kokeilematta

rotomoto


rotomoto


jalatmaassa

#3
Olin kalibroinut lähettimen Mission Plannerissa, mutta nyt kalibroin sen tuo yo-videon tapaan, vaikutusta en pääse nyt testailemaan.

edit: ei ollut kalibroinnilla vaikutusta paitsi, että nyt pyöritys ei onnistu edes sitä paria sekuntia mikä edellisellä kerralla onnistui.

Nyt kun kopun nostaa ilmaan niin sen "nokka" osoittaa samaan suuntaan kuin se oli maasta noustessa, mitä nyt tuuli vähän sitä lääntelee.
Vasen-oikea, eteen-taakse ja ylös-alas toimii normaalisti.

Täytyy vissiin purkaa ja katsella olisko sisuksissa joku löyhä liitos.