Multikopterit.net keskusteluforum

Sampan kalusto

Aloittaja Samppa, helmikuu 22, 2016, 06:35:02 IP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Samppa

#45
Parina päivänä tahkottu nyt Epiquadilla aika monta akullista ja jotain taikaa tässä on. Nimittäin kertaakaan ei ole vielä tullut edes hankeen pudotettua tätä. Ei minkäännäköistä pientäkään sähläystä vielä kertaakaan :o Tänään Diatonea uitin hangessa jo pariin kertaan samanlaisella ajolla (samaa reittiä suunnilleen samalla sykkeellä). Jotenkin mahdottoman rauhalliselta tuntuu tällä lentäminen. Diatonella mulla tahtoo tässä ahtaassa tilassa pyöritellessä tulla väliin sellasia nykiviä liikkeitä kun pitää tehdä äkkinäisiä vastakorjauksia. ERC250:iin ei suoraan pääse vertaan nyt kun siitä puuttuu vastari, mutta kyllä sekin Diatonen voittaa lennon tarkkuudessa. Pitää lennellä vuoron perään Epillä ja ERC:llä kun saa sen vastarin toiseenkin. Tällä Epillä lento tuntuu jotenkin johdonmukaiselta, ei tule helposti mitään yliohjaamisia jonka jälkeen pitäisi tehdä vastakorjausta. Reagoi tikkuihin herkästi ja pysähtyy naulittuna kun tikuista päästää. Säätöihinkään en ole käyttöönoton jälkeen koskenut kuin kerran. PID:t on betan vakiot. Alkuun panin ratet jonnekin 0.45 pintaan pitch/roll ja kun oli eka testiakullinen takana, niin nostin ne R0.53 P0.5 ja yaw 0.62. Expot pudotin 0.7 -> 0.65 (yaw 0.15). Throttle center piti pudottaa nollaan kun tykkäsi lähteä lentoon heti tikun ala-asennossa. Lisäksi panin hieman (0.3) expoa kaasukäyrään. Ja sen jälkeen onkin lentänyt niin nätisti ettei ole tarvinnut usbin nokassa käyttää. Voi olla että hyvä tuntuma johtuu vain siitäkin että sain tuurilla asetukset kerrasta kohdilleen ;D Tai sitten se vain nyt tuntuu hyvältä kun on uusi peli alla :P

Kun saa toisen X4RSB vastarin, niin pitänee koittaa ERC250:iin myös noita DAL:n 5045BN potkureita. Nyt kun on tottunut noiden ominaisuuksiin, niin epäilen että noissakin on iso syy siihen että kaasun annostelukin tuntuu tuolla Epillä jotenkin helpolta. Ja ehkä ovat iso tekijä myös siinä että ohjaus tuntuu tässä tarkalta ja on hyvin "pitoa". Ja onhan tässä varmaan ihan hyvä teho-painosuhde myös. En tiedä mitä nuo RCX 2205-2350kv moottorit antaa 4S:llä vetoa noilla DAL 5045BN:llä, mutta ihan riittävästi tällaiselle alle 500g vehkeelle. Oisko jo aika liki 3kg lukemia kaikkinensa.

Kysymys. Nyt mulla on moottoreiden ajoitus (timing) vakiona (3 medium). Pitäisikö nostaa sitä pykälällä vai annanko olla tässä? En tiedä millä perusteella tuota säätäisi, mutta joku sanoi polttaneensa noparin liian löyhällä ajoituksella. Eli en halua lisää tehoja tai mitään, vaan sellaisen asetuksen joka on ns. turvallisella pohjalla.
Kysymys2. Millaisia demag asetuksia teillä on käytössä? Jostain lueskelin että moni ottaa sen kokonaan offille, mutta uskaltaako moista tehdä. Tuo on ilmeisesti moottorin suojaukseen liittyvä asetus (voi leikata tehoja tietyissä tilanteissa). Tässäkin sama kuin yllä. Jos se on turvallisempi pitää päällä niin saa olla päällä.

lazyeyes

Laitoin 1200tvl aomway ccd kameran tilaukseen viikko sitten. Olen lentänyt 1000tvl cmos eachine ja runcam skyplus 600tvl ccd ja kyllä tonnisella näkee enemmän mutta varjot sitten onkin pimeessä. Epäilen että huomaan 20ms eroa näillä vauhdeilla ainoa miinus taitaa olla että linssin vaihto lukemani mukaan ei onnistu ja siinä on 2.8.

Samppa

Tein tänään oivalluksia Diatonella lentäessä. Panin merkille että tulee aika isoja tikkuliikkeitä, hieman peukalot jo jumissa paljosta lentämisestä  ;D. Aloin sitten kokeeksi nostelemaan rateja. Huomasin että tämähän menee helpommaksi. Diatonessa on ollut ongelmana myös että tahtoo tuo kaasun säätö olla haastavaa keskialueella. Lisäsin siihenkin hieman lisää expoa ja saattoi muuttua paremmaksi.

Tällä hetkellä asetukset:
Receiver:
Throttle expo: 0.4
RC expo: 0.73
RC Yaw expo: 0.15

Ratet:
Roll rate: 0.67
Pitch rate: 0.62
Yaw rate: 0.8

Rollia ja pitchia ehkä voisi vielä hieman nostaakin. Pitää kokeilla ERC:lle myös hieman isompia rateja ja reilumpaa expoa, voisi sekin muuttua vielä ketterämmäksi lennellä. Epissä pitää varoen muutella kun tuntuu nyt sen verran hyvältä. Yawiin siinäkin kestää kyllä laittaa reilusti lisää ratea. Mulla on melko ahtaita paikkoja ja tiukkoja kurveja tässä pihareitillä, siksi kovat ratet on hyvät. Ei tarvi enää tikkuja niin isoilla liikkeillä veivata.

Oikeastaan tämä testailu sai alkunsa kun tuli katottua youtubesta tämä pätkä:
https://www.youtube.com/watch?v=rApbxSyAgfE

Descriptionissa oli FC asetuksia, joista katoin että aika kovat. Mutta nyt kun ite testasi myös kovempia rateja niin oikeasti helpotti paljon tuollaisessa paljon ahtaita paikkoja ja nopeita käännöksiä sisältävässä ajossa:
FC Settings:
PID-controller: 1(rewrite)
RCrate: 1.12
Roll rate: 0.8
Pitch rate: 0.8
Yaw rate: 1.0

RCexpo: 0.75
YAWexpo: 0.20

Samppa

#48
Tulipa lievästi torpattua Epiquadikin eka kertaa, joten ei tarvii sitä jännittää enää  8). Eikä johtunut edes omasta syystä. Lensin puiden seassa polkua ja taas yhtäkkiä kuva katosi kokonaan sen verran pitkäksi aikaa, että puihin meni. Samaa reittiä lentelin aiemmin Diatonella moneen otteeseen ilman mitään ongelmia. Yksi syy noihin kuvaongelmiin voi olla tuo 90- asteen läpivienti, joka on vtx:n ja antennin välissä. En muista enää mistä nuo ostin, mutta pari on jo mennyt aiemmin rikki, aika onnettimia ovat. Kierreosakin noissa on aavistuksen liian lyhyt tuollaiseen läpivientikäyttöön. Torpissa meni rikki tuo kulma ja meinasi antennikin joutua hukkaan. Koitin mallailla vtx:ää uudelleen tuollaisen lyhyen pigtailin avulla, mutta eihän se onnistanut. Vtx:n paikka ei voi juuri muualla olla missä se nyt onkin jo. Mitään muuta keinoa ei oikein ole asentaa vtx:ää kuin kiristää se tuosta takaosan reiän läpi kulmapalalla. Suoraan pystyyn vtx ei passaa siihen, tilaa on liian vähän. Jos löytyisi pigtail parin sentin kaapelilla, niin sellainen voisi käydä. Tai sitten jostain laadukas 90- asteen kulmapala (SMA) pidemmällä läpivientikierteellä. Osaako joku sanoa mistä noita löytyisi? Jos löytyy kotimaasta tai euroopasta laadukkaita, niin boonusta.

Heitin immersionrc:n spiron paikalleen ja ehkä aavistuksen paremmin säilyi sillä kuva.

Löysin jo paratronicilta ja multicoptercenteristä jotain, mutta en kulmaliitintä pidemmällä kierreosalla. Onkohan moista?

sape

Lainaus käyttäjältä: Samppa - maaliskuu 05, 2016, 06:38:57 IP
Jos löytyisi pigtail parin sentin kaapelilla, niin sellainen voisi käydä.

Mä oon pätkinyt pigtailin johdon aina sopivaksi ja juottanut suoraan lähettimeen kiinni. Juurikin sen takia että saa VTX:n helposti mieleiseen paikkaan.

Samppa

#50
Tuo pitäisi tehdä itsekin. Kattelinkin itse asiassa jo että miten se liitin on siinä vtx:llä kiinni, mutta en päässyt ihan käsitykseen. Tutkintaa hankaloitti kerros plastidippiä.

Otin nyt loodasta varalla olevan TS5823:n ja katoin siitä. Näyttää olevan liitin juotettu viidestä pisteestä. Itse runkopiikit 4kpl ja keskinasta. Ilmeisesti se koksin punos juotetaan johkin noista runko-osan juotospisteistä ja keskilanka sitten tuohon keskilangan paikalle luonnollisesti. Varmaan kaikissa samanlainen tuo liitos?

Nyt tuli viritettyä uudella kulmapalalla sen verran hyvin tuo antenni paikalleen, että pitää testiä tuo joskus myöhemmin. Laitoin tulemaan Foxeerin TM200 lähettimen ja teen sille sitten ton. Tähän 25mw Foxeeriin olen muuten tosi tyytyväinen, mutta ainakin tämä mun yksilö ei tykkää isommista esteistä kauheasti. Josko tuo 200mw versio olisi hieman parempi siinä

sape

Todennäköisesti tällainen


Maat juotettu molemmille puolille piirilevyä. signaali joko suoraan tai taivutettuna levyn läpi
Tinaimurilla voi kokeilla ottaa vanhat tinat pois jos haluaa liittimen ehjänä irti mutta itse totesin että helpompi ensin sivuleikkureilla pätkiä nuo maajalat ja vasta sitten juottaa irti yksitellen jokainen jalanpätkä.


Samppa

#52
Tänään pääsin vähän syrjemmälle (maalle) lenteleen. Tuli testittyä laajoilla peltoaukeilla kantamia. Foxeer pesee avomaastossa sekä immersionrc:n 25mw:n että TS5823 200mw:n kuvanlaadussa aivan selkeästi. Kuva säilyi loistavana siinä kun ERC:llä jo käännyin takaisin. Mutta kun menee esim. pellolla ladon taakse, niin nopeaa alkoi kuva menee tosi huonoksi. Diatonella lentää kyllä yhtä kauas tai kauemmaksikin, mutta kuvassa on koko ajan pieniä räpsyjä. Epissä se on liki virheetön.

ERC:hen asensin eilen LC- filtterin, mutta se vain huononsi kuvaa. Pitää palauttaa syöttö suoraan akulta ja vaikka panna ferriitti vain johtoon. Epiquadii verrattuna to ERC:n kuva tuntuu nyt huonolta. Paljon räpsyjä ja vaakaraitaa kaasun asennon mukaan. Epissä vtc on syötetty RCX:n PDB:n filtteröidystä 12V lähdöstä. Ilmeisesti sekin pelaa hyvin.

Edit: jatkoin testejä toisilla akullisilla. Lensin todella korkealle ja siellä lilluttelin ja katselin maisemia. Diatonella tämä sujui parhaiten, tuntui että korkealla kuvanlaatukin pysyi koko ajan parempana. Epi taas säikäytti samassa käytössä. Ylhäällä kun lensin ja käännyin aavistuksen, niin kerrasta meni lumisateeksi. Onneksi oli korkeutta ja tiesin mihin suuntaan ajan. Parisen sekunttia meni ja kuva tuli takaisin.

Lisäys 7.3: Muutin ERC:n vtx:n syöttöä. Nyt se tulee suoraan akulta ja johto kiepitelty ferriittirenkaan läpi. Kuvanlaatu on nyt hyvä. Samaa sarjaa Epin kanssa, paitsi tämä ei ole niin herkkä esteille. Pieniä räpsyjä voi olla enemmän kuin Foxeerissa. ERC:ssä kokeiltu nyt syöttö suoraan PDB:n 12V lähdöstä -> ei hyvä ja akulta LC- filtterin läpi -> ei hyvä. Suoraan akulta oli hyvä ja nyt ferriitin kautta vielä ehkä aavistuksen parempi mutta vaikea sanoa varmaksi kun ei ole tallennettua videota joista vertailla.

Certi

Immersioneissa on itsessään hyvät filtterit, siksi kokokin niin julmettu. Niihin kun laittaa rinnalle jonkin LC-filtterin, menee suunniteltu suodatustaajuus pieleen. Siksi sulla ei toiminut sen kanssa :)

Samppa

#54
Jaa no se selittää. Tuli tosiaan melkoisesti enemmän häiriöitä tuon LC- filtterin kanssa.Samoin siltä 12V beciltä syötettynä oli häröjä aika paljon. Nyt on kuvanlaatu erittäin hyvä. Parisen akullista lentelin ja erittäin mukavahan se on tämäkin lentää kun hieman rateja muokkailin. En ole varma onko tuossa PDB:n 12V lähdössäkin sitten jotain suodatuksia. Ainakin Epissä oleva RCX:n pdb:n vtx:lle tarkoitettu 12V lähtö on LC- filtteröity.

Pitäisi seuraavaksi viritellä laseista kuvansa ottava DVR jostain. Oisko suosituksia hyvästä ja keveästä DVR:stä?. Kuva on tarkoitus ottaa siis Fatsharkin Predatorin AV- lähdöstä.

Samppa

#55
Tänään tuli vastari, joten sain viriteltyä Epiquadin lopulliseen iskuunsa. Tilanpuutteen vuoksi piti vastarista riisua kuoret, juottaa pinnit irti ja kääntää käyttöön jäävät (sbus) pinnit toisinpäin "vastarin alle". Eli liityntä lähtee samaan suuntaan kuin antennit. Tietenkin johdot olisi voinut juottaa kiinni suoraan, mutta haluan säilyttää pinnit vastareissa, kun toisinaan tulee tarve siirrellä koneesta toiseen, kuten nyt olen tehnyt ERC:n vastarilla. Telemetrian kytkin samalla käyttöön ja kaikki pelaa hyvin. Vastari on nyt hyvin dipattuna kaksipuoleisella teipillä ylälevyn pohjassa kiinni.

Diatonessa oli valmiiksi minulle tullessa punaisella maalattu nuo levyjen reunat. Osin oli hieman maali jo lähtenyt ja sitä paikkailin pienoismallimaalilla. Samalla kun tuli pensseli sotkettua, niin vetelin punaisella myös tämän Epiquadin levyjen reunat. Mahtaa olla aika paljon näitä punaisella värjättyjä minejä, mutta toisaalta ihan hyvin se väri tähänkin passasi kun noita punaisia osia oli jo valmiiksi.

Samppa

#56
Epiquadissa on nyt muuhun väritykseen sointuva akku (Graphene) 8) Vtx:n vaihdoin Foxeerin TM200:een, eli 200mw malliin. Ei tuossa itse asiassa ole kovin mahdotonta eroa 25mw malliin, mutta jonkin verran paremmin suoriutuu tässä pihapyörityksessä. Aika herkkä on esteille tämä 200mw mallikin. Kuva ei kuitenkaan katoa kertapätköksellä kuten 25mw mallissa. TS5823 pärjää esteiden takana hieman paremmin, mutta taas kun on näköyhteys niin Foxeerilla on parempi kuva. Irrotin vtx:ltä SMA- liittimen ja juotin pigtailin suoraan sille kiinni, nyt antennin kiinnitys on hieman parempi kuin aiemmin.

Kiinnitin vielä sen Epin mukana tulleen kallistetun telineen nauhoittavalle. Tällä viikolla pitäisi tulla uuden Mobiuksen vesitiiviin kotelon kera. Koteloa en tosin lennokkikäytössä tarvi, mutta sen kanssa mobiusta voi käyttää muussakin harrastuksessa. Pitää sitten koittaa videota taas pukata näytille. Alkaa tuo pihapyörityskin tämän Epin kanssa sujumaan jo hieman vauhdikkaammin.





edit: päivitin kuvat tuoreemmilla jossa kamerateline matkassa

lazyeyes

#57
Ompa upee.. kyllä silmämuna kovana saa katella. Aiheeseen liittyen kirjotan vähän omista TM200 kokemuksista koska eilen tein TM200 videon uuden kameran kera ja jaksoin vielä säätää e-osd:n paikoilleen. TS5825 25mw verrattuna eroa on. Yks rivi puita ilman mitään ongelmia.. ei näy pätkässä mutta kävin tien toisella puollella eli kaks riviä puita välissä viistosti ja rupeshan niitä räpsyjä tulemaan. Samaa reittiä oon vetänyt ts5825 enkä nähnyt juuri mitään. Räpsytkin on hieman erillaisia foxeerilla eikä tule ihan niin tuskainen olo. Vieläkun jaksais väsätä kunnon groudstationin diversyllä ja suuntaus antennilla häviäis nekin räpsyt. Rahalla saa ja quadilla pääsee. Itsehän tilasin 4x nanot ja kaks päivää sitä ennen kun graphenet tuli markkinoille  :'(. RCmodelreviews teki hienon videon antenneista ja heijastus ominaisuuksista. Videossa on Aomway antennit.

https://www.youtube.com/watch?v=U1FUECBHoPY

Samppa

#58
Vasta pari kevyttä pihalentoa tuolla Graphenella takana, mutta eipä ainakaan niiden aikana huomaa mitään eroa nanoon. Yhtä kovia jännitenotkahduksia näyttää tulleen täyskaasulla kuin nanollakin. Pitää joskus aukeemmalla paikalla testiä kun pystyy pidempään isommilla kaasuilla vetämään. Oikeastaan selkein etu tuossa on pienen hitusen pidempi akkujohto ja aavistuksen löysempi XT60 liitin 8) Helpottaa tässä Epissä, kun on aika tiukilla että yltää tuo akkujohto paikalleen.

Samppa

Nyt on taas Mobiuskin  8) Tulee aika paljon eteen tässä Epiquadissa. Reilusti keulan ylitystä. Ei passaa törmäillä keula edellä mihkään...


Nyt ei oo oikein kelejä ja fiilistä isommin testailla, mutta sen verran kattelin ettei tuo kuitenkaan näy fpv kuvassa.