
AR. Drone on ranskalaisen teknoleluja valmistavan Parrotin näkemys tuotteistetusta multikopterista.
Sen ensimmäinen versio esiteltiin vuonna 2010, quadcoptereiden ollessa vielä varsin harvinaisia laitteita.
AR.Dronen ensimmäinen versio poikkesi perinteisistä radio-ohjatuista lennokeista varsin paljon ja Parrotin viimeisimmät viritelmät, kuten kuvassa oleva AR.Drone 2.0 ja Bepop Drone jatkavat perinnettä.
Laitteen perusominaisuudet löytyvät Wikipediasta,
http://en.wikipedia.org/wiki/Parrot_AR.DroneiDeviceAR.Dronet olivat tarkoitettu ohjattavaksi älypuhelimella tai tabletilla. Tämä asetti tiettyjä vaatimuksia
laitteiden konepellin alle, joka teki niistä samalla varsin mielenkiintoiset. AR.Dronet eivät pääsääntöisesti ole
olleet lennokkiharrastajien suosiossa, jonka vuoksi ne ovat monelle tuntemattomampia kuin esim. DJI:n viritykset. Tosin teknologisesti DJI:n tuotteista ja AR.Droneista ei voi edes samana päivänä puhua, sillä vasta viimeisin, DJI:n Inspire 1,sisältää ominaisuudet, joita ensimmäisessä AR. Dronessa oli viisi vuotta sitten...
Kenelle tahansaLennokkiharrastajat karkiotti AR.Dronejen parista se, että niiden ohjaus oli suunniteltu toimimaan älylaitteilla lennokkiradion sijaan. Koska laitteet olivat tehty kuluttajat silmälläpitäen, ne olivat äärimmäisen helppoja ja rauhallisia lentää ja harrastajat kokivat ne tylsinä. AR.Dronet lentävät varsin hyvin. Ne ovat pitkälle automatisoituja ja äärimmäisen vakaita, voit huoletta päästää ohjaimista irti, laite pysähtyy paikalleen ja laskeutuu automaattisesti kun akku tyhjenee.
Perinteisten antureiden ohella laitteet tarkastelevat maailmaa kaikuluotaimen (korkeus) ja alaspäin tuijottavan kameran kautta, joka saa ne pysymään hyvin paikallaan leijunnassa. AR.Drone on tarkoitettu
suoraan paketista kenen tahansa lennettäväksi. Itse olen antanut monen kokeilla droneja, ja vaikka aikaisempaa kokemusta lennokeista ei olisi, laitetta ensimmäistä kertaa kokeilevat ihmiset pärjäävät niiden kanssa hyvin.
Lentoonlähtö ja laskeutuminen ovat automaattisia. Lentoonlähtökäskyn saatuaan laite käynnistää moottorit ja stabiloituu reilun metrin korkeuteen ja odottaa siinä kunnes jotain halutaan siltä. Myös laskeutuminen on automaattinen ja tapahtuu joko yhdestä napista tai akun varauksen pudottua tietyn rajan alle.
AR.Drone 2.0, sekä erityisesti modifioidut dronet osaavat GPS:n avulla palata lähtöpaikkaansa. AR.Drone 2.0:n on saatavana lisävarusteena GPS ja se kykenee lentämään reittipisteiden läpi. QGroundcontrol tukee laitetta.
TurvallisuusnäkökulmatAR.Dronet ja niiden myöhempi versio Bepop ovat mielestäni edelleen ainoita todella kuluttajakäyttöön valmistettuja droneja.Harrasterakeiteisista tai DJI:n valmistamista tuotteista poiketen AR.Dronet ovat hyvin turvallisia. Laitteet ovat rakennettu hiilikuiturunkoa ja EPP-vaahtomuovia käyttäen paitsi vahvoiksi, myös erittäin kevyiksi. Ulkokäyttöön tarkoitetulla kuorella ilman potkurisuojia laite painaa 380 grammaa. Sisäkäyttöön tarkoitetulla suojakuorella, jossa on rinkulat potkurien ympärillä, drone painaa 420 grammaa.
Dronet kestävät kovaa käsittelyä. Olen törmäillyt itse erilaisten kokeilujeni ja modifiointieni kanssa useita kymmeniä kertoja niillä, ja vasta 10 metrin vapaa pudotus betonilattialle rikkoi AR.Drone 1:stä varret.
Dronen 15 watin pienet harjattomat sisäpyörijämoottorit pyörittävät 8 tuuman kokoisia, pehmeästä muovista valmistettuja potkureita nylatron-muovisen alennusvaihteen kautta.Suuri osa laitteen turvallisuudsta tulee juuri potkureista ja moottoreista. Droneen on rakennettu useita suojamekanismeja,
jotka pysäyttävät moottorit virhetilanteessa. Niistä huomattavin on moottorinohjauksen kyky havaita este potkurissa ja pysäyttää moottori välittömästi. Pehmeästä muovista valmistettu välittömästi pysähtyvä
potkuri ei ainakaan ole itselleni onnistunut vielä saamaan vekkiä aikaiseksi vaikka useaan kertaan olen kokeiluissani saanut potkurista näpeille. Harrasterakenteinen kopteri sensijaan on saanut sormeeni aikaan syvät viiltohaavat.
High-techNyt aletaan päästä itse asiaan... Drone luo ympärilleen WLAN-verkon, johon älylaite yhdistetään. Tämän jälkeen drone on käytettävissä. Parrot teki laitteensa avoimiksi. Dronet käyvät Linuxilla johon on vapaa pääsy SSH:lla ja FTP:llä. Laitteen lentopuolen toiminnallisuus on toteutettu Linuxissa ajettavalla lento-ohjelmalla, johon Parrot ei valitettavasti toimita lähdekoodia.
Parrot toimittaa kuitenkin ohjelmistokehityskirjastot ja esimerkit, joiden avulla lento-ohjelmaa voi helposti
käsitellä omista ohjelmista Dronen ulkopuolelta. Tämä tuo mahdollisuuden ohjata laitetta älypuhelimen ohella tietokoneella ja on tehnyt droneista jokseenkin suositun hakkereiden leikkikalun. Sitä on käytetty erilaisissa konenäkö- ja robotiikkatutkimuksissa. SDK, tai sen pohjalta luodut kirjastot, ovat saatavilla eri ohjelmointityökaluille ja alustoille. C/C++:n ohella valmista koodia on saatavilla Pythonille, node.js:lle, jopa Delphille. Valmiita ohjausohjelmia saa iOSille, Androidille, PC:lle, Macille, webbipohjaisina, Symbian S60:lle, Maemolle...
Automaationsa ansiosta dronea ei tarvitse aktiivisesti ohjata, joten ohjelmistokehitys
ja kokeilu voi painottua kokonaan oman sovelluksen toteuttamiseen. Drone lähettää WLAN-ohjauslinkkinsä kautta sekä telemetriatietoa että videokuvaa kahdelta kameraltaan. Itse olen tehnyt droneen mm. konenäöllä toimivan maalinlukituksen ja ohjauksen.
Miksi AR.Drone?AR.Drone on mainio laite multikoptereiden kanssa alkuun pääsemiseen sekä erilaisten kokeilujen ja modifiointien pohjaksi. Sellaisenaan laite ei välttämättä sovellu lennokkiharrastajalle, mutta teknisesti orientoitunut harrastaja saa härvelistä hyvin paljon riemua irti. Helppo ja pitkälle automatisoitu laite mahdollistaa kaikkea hämärää, josta tässä threadissa on tarkoitus kertoa lisää! ;-)